Poliisi paikalle ja näkyviin

Liikkuvaa poliisia uhkaillaan lakkauttamisella ja Kanta-Hämeen poliisilaitosta kaavaillaan liitettäväksi jopa Jyväskylään asti. Samaan aikaan moottoritiellä poliisin puuttuessa on kevään ja kesän aikana kehitetty aivan omia tulkintoja hyvästä moottoritiekäyttäytymisestä. Meno on outoa ja hieman pelo Lisää

Lapselle ja nuorelle hyvä kesä

Uusin tapa tehdä irtiottoa perheestä lomalla on se, että vanhemmat lomailevat, mutta lapset viettävät päivänsä päiväkodissa. Monen monta asiaa on jo pielessä, kun päädytään tällaisiin ratkaisuihin. En osaa sanoa, kenen pitäisi puuttua tilanteeseen ja miten, mutta ehkä meitä kaikkia tarvitaan avuksi Lisää

Eihän jätetä ketään kesän varjolla ihan yksinään?

Yksi asia johtaa helposti toiseen ja sitten kolmanteen. Perhe ja lähimmäiset ovat kuitenkin tärkeintä tässä maailmassa. Pidetäänhän ensin huolta heistä ja sitten vasta omista huveista? Eihän jätetä ketään kesän varjolla ihan yksinään? Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta!    Lisää
css.php