Tasapuolisen kohtelun peräänkuulutusta

Olen odottanut poliittisen tilanteen rauhoittumista ja selkeytymistä. Sitä ei näytä tapahtuvan 😉

Perussuomalaiselle Hämeenlinnan kunnallispolitiikka näyttää aivan samalta kuin aikaisemminkin. Mikään ei ole muuttunut uuden puoluejohdon myötä. Eikä mikään käytännössä muutu myöskään Kari Ilkkalan julkisesta politiikasta poisjättäytymisen myötä. Samat periaatteet, samat tavoitteet ja sama sinnikkyys jatkuu.

Monien muiden puolueiden kärkkäimmät edustajat hehkuttavat maailman auvoistuvan Kari Ilkkalan poistumisen mukana. Kovin paljon valtaa on laskettu yhden miehen (henkilön) harteille… Auvoistuminen on itse asiassa alkanut jo paljon aikaisemmin, kun johtavien puolueiden kärkkäimmät sanan säilän käyttäjät ovat vetäytyneet syrjään vallan aitiopaikoilta. Ainakin siis muodollisesti. Epäsuora vallankäyttö näkyy silti pinnan alla.

Jospa vihdoin poliittiseen keskusteluun iskostuisi muutosten myötä tasaveroinen keskustelutyyli. Kaikista osapuolista voitaisiinkin puhua yksilöinä, osallisina ja tasaveroisina osapuolina. Sillä päästäisiin demokratian alkulähteille ja lähelle nykyaikaa…

51 kommenttia artikkeliin “Tasapuolisen kohtelun peräänkuulutusta”
  1. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Monet vaalijärjestelmät ovat epäoikeudenmukaisia ja yksikin huippuehdokas mm kansanedustaja tai misteri tuo puolueelle 2-4 lisäpaikkaa valtuustoon ja samalla valtaa. Ken pitää tällä tavalla hankittua valtaa todellisena pettää itseään, koska yleensä sekä kunnallis-että valtionpolitiikassa on puolueilla pieni johtotroikka joka päättää miten asiat hoidetaan.
    Tyypillistä suomalaisessa politiikassa on se, ettei vähemmistöön jänneiden mielipiteille juuri anneta mitään arvoa.
    Ymmärrän tämän silloin, jos vähemmistön (opposition) ehdotukset ovat aiheuttamassa kunnan- tai valtion budjettiin lisämenoja miljoona/miljarditolkulla. Muutenhan poliittisten päätöksen teon pitäisi olla paljolti sopimista.
    Suomessa hallituspolitiikka on tällä hetkellä kummallisessa tilanteessa. Ottamatta huomioon gallupkannatuksia on eräät muut tapahtumat johtaneet siihen, että nykyhallitus tekee kauaskantoisia päätöksiä, todellisuudessa vähemmistöhallituksena. Ministerit katsovat, että parantunut työllisyys ja talouskasvu johtuu hallituksen toimenpiteistä, vaikka asintuntijoiden mukaan kaikki on parantuneen maailmantalouden ansiota, jonka jälkijunaanSuomikin on päässyt.
    Suomalaiset arvostelevat hymysuin presidentti Trumpin päätöksiä. Siellä on kuitenkin kaksi institutiota,(kongressi ja edustajainhuone) jotka voivat estää kaikkein älyttömimmät päätökset.
    Kun asioita oikein ajattelee on Suomi näennäisdemokraattinen maa.

    • avatar Antti Sulonen sanoo:

      Samaa mieltä osittain Laurin kanssa. Mikä olisi parempi oikeuden mukainen vaalijärjestelmä?
      Mitä sitten nykyhallitukseen tulee, onko se enemmistö-, vai vähemmistöhallitus ja millaisia kauaskantoisia päätöksiä se tekee. Pääosin kaikki hallituksen tekemät kauaskantoiset päätökset vahvistaa eduskunta, jolloin vähemmistöhallitus ei pysty ihan mahdottomia tekemään. Suomalaiset eivät juurikaan tiedä Trumpin päätöksiä, esim Ylen kirjeenvaihtaja Pöntinen toi jo Amerikan presidentin vaalien aikaan tiedotustaitonsa esille.

  2. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Suomalaisessa kulttuurissa on se vika, että täällä ei pystytä sopimaan asioista etukäteen, ei edes varautumaan mahdollisiin ongelmiin. Esimerkkinä voidaan ottaa vaikkapa As.Oy- laki ja Kiinteistöliitto. Valtivalta on vahvistanut lain ja sen jälkeen on Kiinteistöliitto huomannut bisneksen, jossa he voivat tulkita lakia tekemällä esim. vastuunjakotaulukon ja antamalla ohjeita riitatilanteissa.
    Tosiasiassa kuitenkin As.Oy:n osakkaat voivat tehdä ja olisi suotavaakin heidän keskenään tekevän yhtiöjärjestyksen jonka mukaan taloyhtiössä eletään. Ennakkoon hyvin tehty yhtiöjärjestys takaa sen, että useinkaan ei tarvita ulkopuolista tuomaria asioita selvittämään ja määräämään mikä kenenkin vastuulla on.
    Yhteiskunnasta puuttuu kyky sopia asioista ja keskustella ongelmista, niin poliittisella puolella kuin yksityiselämässäkin ja silloin kun se menee noin pitkälle kuin Kari Ilkkalan erotapauksessa on esille tuotu, ei oikein hyvältä näytä. Minä voin olla Kari Ilkkalan kanssa monestakin asiasta eri mieltä, tai samaa mieltä, mutta se ei vaikuttaisi mitenkään Kari Ilkkalan läheisiin.

  3. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Lauri!
    Vaaleissa jokaisella on yksi ääni. Ministerillä on myös vain yksi ääni kopissaan.
    Jos joku ja ilmeisesti useat äänestävät sen mukaan puoluetta onko sen riveissä ministeriä tai muuta politiikan nimekästä niin se on hänen valintansa. Joillekin valinta tapahtuu vaikkapa ulkonäön perusteella.
    Tähän valintaan vaikuttaa media kaiketi kaikkein eniten. Siksi meillä on hallituksen ohjauksessa oleva YLE joka on varsin yksisilmäinen politiikan uutisoinnissaan.
    Meitä ohjaillaan!

  4. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Kyllä Hämeenlinnan politiikassa on mm valtamedia yhdessä valtapuolueiden kanssa antanut ymmärtää, että kaikki paha mikä täällä tapahtuu pesussuomalaisten ja etenkin Ilkkalan toimesta. Sitä on jauhettu niin, että tyhmemmät uskovat. Itse olen aiemminkin ehdottanut, että Ilkkala olisi tullut valita vuoden kaupunkilaiseksi kun onnistui vaikuttamaan Ritaluoman yltiöpäisen utopian kaatumisen. Monta muutakin epäkohtaa Hän on tuonut esille, mitä eivät valtaeliittiä ole mielyttäneet. Hiekkalaatikolla ei ole ollut mielyttävä leikkiä muutaman vuoden aikana. tilalle tuleva Teppo Turja vaikuttaa suhteellisen ”tolkun ukolta”. Jotain ihmeellistä järkevöitymistä taloustilanteen parantamiseksi tulee tapahtua, että jälleen kunnallisvaleissa äänestäisin. Joku sanoo, ettei ole vara arvostella jos ei ole äänestänyt, veronmaksajalla se oikeus on aina.

  5. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Kyllä Suomessa on monia sisäänlämpeneviä alueita ja Kanta-Häme on yksi niistä. Täällä on ollut perinteisesti hehtaariperusteinen päätöksenteko ja nykyisin se ilmenee ylivoimaisina voimasuhteina, Jolla on ylivoima on aina oikeassa. Ja mikä sen oikeassa olemisen kaataisi. Ei ainakaan vähemmistö sihen pysty.

    Puoluekuri on politikan yksi kurimus. Muutaman jepen hölmöily etenee sen turvin, jopa siihen äärimmäiseen tappiin eli suurinpaan mahdolliseen vahinkoon.

    Ritaluoman centteri olisi pitänyt kaataa paljon aikaisemmin. Senhän näki se maankuulu Reetakin kauan sitten.

    • avatar Lauri Kivimäki sanoo:

      Olimme töissä kun paikallisradio ilmoitti ilouutisen maailman suurimman autotalon rakentamisesta Hämeenlinnaan. Löimme hämeenlinnalaisen työkaverin kanssa yläfemmat. Kerrankin jotai hyvää alueelle. Ajellessani kotiin päin heräsi ajatuksia. Maailman suurin ? 2500 työpaikkaa? Kaikki automerkit saman katon alle? Veäjän markkinoita varten? miksei lähemmäs rajaa ? ym ym. Epäilys heräsi aika pian. Mikä vakuutti Hämeenlinnan herrat? Heikki Hietanenko ? Ja millaisin realistisin tiedoin. Myöhemmin kuulin eräältä itäsuomalaisen kaupungin kuntapäättäjältä, että oli tarjottu heillekin. Eikö täältä tehty mitään tarkastuksia ?

  6. avatar Tapsa sanoo:

    Niin tuo Tyynen matka alkaa muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän SCC sekoilua. Uskotaan ja toivotaan että laiva siirtyy koska omistaja on lupaillut sitä ja tätä ja tuota. Tyynen hinaaja seilaa kuulemma Tampereella vielä muutaman viikon ja sitten äkkiä homma hoidetaan. Rotisko on killunut nyt muutaman viikon Paasikiventien sillan kupeessa laittomasti, eikä asia näytä isommin liikuttavan ketään.

    Asiahan ei muuten sinänsä kiinnosta, mutta kun Teemun matka maksoi meille veronmaksajille 100 tonnia, eikä niitä rahoja varmasti koskaan meille palauteta. Mitään ei nähtävästi opittu sen paremmin Teemusta kuin SCC:stäkään, vaan höpö jutut menevät edelleen hallinnon hölmöihin kuin kuuma veitsi voilooraan.

    Kysymys kuuluukin, kannattaisikohan Hämeenlinnan kaupungin kilauttaa tuolle Tyynen potentiaaliselle hinaajalle ja ihan vaikka kysäistä, onko minkäänlaista kontrahtia hinauksesta edes olemassa. Mutta ja sitten vielä, taidankin ketjuttaa oman soutupaattini Tyynen viereen, jos se kerran kaupungille on ihan jees.

    • avatar Seppo Koskenranta sanoo:

      Kaupungin lakimiesten osaaminen on kyllä huippuluokkaa. Kun lakimieheltä kysyttiin, että mites nyt kun Tyynen matka jäi lyhyeksi, hän vastasi: sopimuksen mukaan laivaa on siirrettävä. Laivaa on siirretty, joten sopimuksen kirjain on tullut täytettyä.
      SCC:n kohdallahan lakimiehet olisivat hyväksyneet sopimuksen diktaattorin lesken kanssa, ja myös sopimuksen itävaltaisen ” pankin ”kanssa ( rahan korko 15%)

      • avatar Lauri Kivimäki sanoo:

        Olen jos vuosikaudet ollut sitä mieltä, että kuntamme johtavat virkmiehet ovat niitä, jotka eivät muualle pääse eivätkä kelpaa. Ei tää kunta muuten tässä jamassa olisi. ja kun poliittinen johtokin on enemmän kuin sitä sun tätä.

  7. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Vaalit ovat muuttuneet mainostoimistojen väisiksi kamppailuiksi. Äänisaalis ei kuvaa asioidenhoidon taitoa, eikä älykkyyttä tai muuta hallinnossa tarvittavaa ominaisuutta, vaan hyvää kampanjaa ja sitähän äänestäjät arvostavat. Vaali toisensa jälkeen.

    Mikäli joku luottamushenkilöistä hahmottaa asioiden oikean laidan, hänellä on paha olla,jos ei kerro muille, mutta vielä pahenpi olla, jos kertoo.

  8. avatar Kansan ääni sanoo:

    Antakaas kun mä arvaan. Tyynen matka kohdistuu seuraavaksi suoraan alaspäin ja se on varma että viimeisen keikan kaatopaikalle maksamme taas me, jotka veromme kiltisti kaupungille suoritamme. No sitten istutaan jälleen käräjillä vaatimassa Tyynen omistajalta korvauksia, joita ei tulla koskaan saamaan. Eikö kukaan tosiaankaan voi tehdä asialle mitään. Hallinnossa ei kyetä kun voivottelemaan.

  9. avatar Harri sanoo:

    Tuo Teemun matkan hinta olisi hienoa nähdä hieman tarkennettuna, jos vaikka tommonen paatti sattuu joskus näppeihin.
    Tyhjennys maksoi jonkin verran, onko siirto tosiaan noin kallis? ja kuka sen teki

  10. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Teemusta:
    Tyhjennyspumppaustahan teki pelastuslaitos varotoimenpiteenä ilmeisesti useamman kerran. En tiedä laskuttaako laitos tästä ”palvelusta”.
    Siirron Karanojalle teki yksityinen ja varmaankin osasi laskuttaa kun kerrankin oli maksava asiakas jolta menee mikä tahansa lasku läpi.
    Lieneekö nosto ja siirto kilpailutettu alan yritysten kesken. Hintaluokka kyllä vaatisi sellaista ja onhan se voitu ”silmän lumeeksi” tehdäkkin.
    Lakimies joka on kaupungin palveluksessa eikä toimi yrittäjänä lakiasiatoimistomarkkinoilla on alan pohjasakkaa, joten heiltä voi odottaa ja tuleekin kaikenlaisia typeryyksiä.
    Isosuollahan on myös lakimieskoulutus ja jälki näkyy. Vetää puoleensa kaikenlaisia koijareita. ”Kyllä rosmo rosmon tuntee” sanoo vanhakansa!

  11. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Onkos olemassa näppituntumaa paljonko tuollaisen teemun nosto ja siirto tulee maksamaan, huomioon ottaen sen, ettei kyseiseen romuläjään saa tulla nostosta ja siirrosta minkäänlaista vauriota? Onko hinta 100 euroa, 1000 euroa, 10 000 euroa, 100 000 euroa vai jotain näiden välistä, millä hintaa siirtäisitte? En lähtisi alle 100 000 euron harkitsemaankaan kyseistä siirtoa.
    Pikkurahastakin on kysymys, kun ajatellaan kaupungin menobudjettia, eikö niin.

  12. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Ja kun suhteutetaan eteenpäin:
    Enkelirannan putsaamisen kustannuksista yhden paatin siirto on hyttysen paska Vanajavedessä vaikka olis maksanu 300 000 euroa!
    Kysymyshän on siitä miksi sellaiset kustannukset jotka ei mitenkään kuulu kaupungille tulee vaan kaupungin maksettaviksi koska kaupungin johto on epäpätevää ja ylimielistä jalat irti maasta haihattelijoita!

    • avatar Antti Sulonen sanoo:

      Annappa kiireesti ylimieliselle haihattelevalle johdolle ohjeet mitä heidän pitää ja tulee tehdä Tyynen suhteen.

      • avatar Erkki Strömberg sanoo:

        Turha vaiva Antti, eivät kuuntele, eivät lue, ainakaan tunnusta lukeneensa.
        Jotenkihan kuitenkin on päivänsä vietettävä joten lukekoot vaikka Aku-Ankkaa mun puolesta!
        En ole aiheuttanut episoodia Tyynen suhteen joten ei kai minun kuulu siitä vastata ja ohjeistaa kaupunginjohtoa asiasta. Ryssikööt vain omaan piikkiinsä!

  13. avatar Harri sanoo:

    Vartiovene 55 maantietä pitkin Tampere-Pori. 60 000e.

  14. avatar Walkman sanoo:

    Poltetaan siihen paikkaan missä nyt on, tai jos on syytä epäillä yleistä vaaraa siirretään hieman keskemmälle järveä. Aika hoitaa sitten jäännökset.

    • avatar Erkki Strömberg sanoo:

      Pahaks onnex se on teräsrunkone, ei pala!

      • avatar Harri sanoo:

        Taisi olla W:n ideana polttaa sisus ja sitten metalli romunkeräykseen?..eiköhän tuo metallisuus liene kaikille selvä..

  15. avatar Walkman sanoo:

    Niinpä. Raahen kautta rautaromu kattopelliksi Hämeenlinnassa.

  16. avatar Dr Franck sanoo:

    Siellä se killuu edelleen ja jos kaupungin viskaaleista on kiinni, niin varmasti se on samassa paikassa vielä jäiden tultuakin. Kyllä on hullun hommaa – vuosi kausia näiden kahden paatin kanssa on kamppailtu, eikä kukaan tee asialle mitään ennen kuin on pakko. No säästettinhän valojen sammutuksella 70 tonnia, joten Tyynen siirtoon on kaupungilla taas varaa

  17. avatar Tapsa sanoo:

    Asiasta toiseen, kantasairaala hanke näyttää kariutuvan nyt ainakin suunniteltuun paikkaansa. Vuosi on yritetty saada PV:n tonttia osteltua, mutta myyntihalukkuus näyttää olevan yhtä olematon kuin vielä vuosi sitten. Olen melkoisen varma ettei valtiovallalta heru myöskään poikkeuslupaa hankkeelle, koska soteuudistus on kesken. Homma saattaa kaatua tällä erää kokonaan näillä eväillä. On aika noloa että asiaa on rummutettu julkisuudessa vuosi ja sitten se livahtaa reisille. Tässä on noudateltu pitkälti samaa kaavaa SCC:n kanssa. Ei ole rahoitusta, eikä tonttia, saati valtion siunausta asialle, mutta julkisuutta kyllä riittää. Pitkälti myöskin samat henkilöt taustalla. Kas kummaa, pintamaita ei ole sentään vielä käyty raapimassa armeijan mailta.

    • avatar Lauri Kivimäki sanoo:

      Tyypillistä toimintaa Hämeenlinnan virkamiehiltä, samaan sarjaan kuuluu keskustakorttelin suunnitelma. Kunnassa ei ole ilmeiseti pitkän aikavälin suunnitelmia mm kauppakeskusten rakentamisesta, koska ovat hajallaan ympäri kaupunkia. Keskusta on kerran kuollut, parempi tehdä parkkitalo sille kohdalle. Muistan ajat kun keskustassa oli kaksi tavarataloa,Centrum, Sokos, Useampi tanssiravintola/ muu juottola: pankkien konttorit elokuvateatterit. Erikoismyymälöitä, niinkuin keskustassa pitääkin olla. Samat puolueet olivat vallassa silloinkin. Kyllä upeita arkkitehtisuunnitelmia on tehty, mutta kuka rahoittaa. Haaveissa voi elää, mutta keskusta ja osa teollisuudesta on tuhottu kelvottomalla elinkeinopolitiikalla. Koomasta on vaikea herätä. Tehdään vain helppoja ratkaisuja.

  18. avatar Tapsa sanoo:

    Nyt ollaan taas kylmiäkin kylmempien faktojen äärellä. Miten päätoimittaja ja moni muu nyt viestittelikään taanoin Häsan sivuilla – ei rasismille ja tähän suuntaan. Sari Rautio oli puolestaan mielissään kuinka Hämeenlinnan väkilukua saadaan nostettua turvapaikan hakijoiden avustuksella.

    No minkäänlainen yllätys ei tämä Turun puukotus varmasti ollut, vaan enemmäkin päinvastoin. Tässähän on otettu tietoisesti vastaan ihmisiä, joista on tiedetty varmuudella, että jollain heistä kilahtaa ennemmin tai myöhemmin ja jotkut Suomalaiset saavat surmansa.

    Nämä teothan ruokkivat aina uusia iskuja, eikä tämä varmuudella jää Suomessakaan tähän. Ajatellaanpa ihan tällainen fiktiivinen tilanne; Jos olisi olemassa kristallipallo, josta voisi lukea että Sari Raution tai Pauli Uuusi-Kilposen lähiomainen joutuisi väkivallanteon uhriksi turvapaikanhakijan toimesta, olisivatko he siltikin valmiita ottamaan Hämeenlinnaan lisää kyseisiä henkilöitä?

    Tällaiset teot eivät tietenkään kosketa kovin syvältä niin kauan kun kyseessä on vain joku nimetön Turkulainen, mutta entäs jos kyseessä onkin joku läheinen? Uskallan väittää että suvaitsevaisuus olisi tällöin jo aikamoisella koetuksella.

  19. avatar Silvon Tapsa sanoo:

    Wow! Nyt ei olla enään huonompia kuin muut! Suomi on saanut ihan ikioman terrori-tapahtuman. Suomessakin tapahtuu, ihan niinkuin ”suuressa maailmassakin”.
    Tämä on ollut odotettavissa jo pitemmän aikaa!
    Vielä minua ihmetyttää poliisin ensi-tiedonanto. Mitä yritettiin peittää, kun jo ”sokea-kreetakin” näki heti mistä oli kyse? Terrori-teko on terrori-teko, ja siksi sitä pitää nimittää.
    Että vielä veivät terroristin sairaalaankin hoitoa saamaan? Olisivat vaan antaneet paskiaisen ryömiä siellä Turun torilla!

    Silvon Tapsa

  20. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Tapahtui Hämeenlinnassa muutamakymmenen vuotta sitten. Vanhemmat huolestuivat kun eivät tavoittaneet tytärtään joka asui ulkomaalaisen kanssa. Poliisi meni asuntoon-verta oli joka paikasssa, mutta kun uhria ja tekijää ei löytynyt oli päätelmä mitään ei ollut tapahtunut. Uhri löytyi jonkin ajan päästä, epäillyn tekijän jäljet johtivat Turun kautta Tukholmaan ja sieltä edelleen Marokkoon. Ja sillä tiellään on.
    Minua oikein risoo, kun kielteisen päätöksen saaneet valittavat päätöksestä vedoten kääntymisestä kristinuskoon. Suvakit tuomitsevat Migrin, jotka epäilevät kääntymyksen todellista tarkoitusta. Täällä Suomessa vedotaan nuorisorikollisten kohdalla kotikasvatukseen tai sen puutteeseen ja onnettomiin kasvuolosuhteisiin. Tänne tulvineet maahanmuuttajat 0vat valtaosin 15-35 vuotiaita miehiä, jotka ovat seuranneet kotimaassaan miten isät kohtelevat vaimoväkeä, kristinuskoon pikakääntyminen ei näitä vuosisataisia kasvatuspereinteitä ja asenteita muuta. Samanlaisten tekojen riski on aina olemassa.

  21. avatar Harri sanoo:

    Mahtoiko olla päätelmä ”mitään ei ollut tapahtunut”?! Jotain rajaa kaikkitietävyydellekin myös Lammille.

    • avatar Lauri Kivimäki sanoo:

      Joo, huono sananvalinta. En kuitenkaan muista, että tekijästä olisi jotenkin varoiteltu, vai oliko virkavallan tiedossa hetimiten, että häipynyt oli.
      Nythän näitä jauhetaan päivätolkulla, ja luodaan herkimmille kansalaisille pelkotiloja. Täällä Lammilla on näitä maahanmuuttajia pyörinut satamäärin, enkä heitä sen kummemmin ole osannut pelätä, vaikka monenmoista on laitettu maahanmuuttajien tekemiksi ympäri maatamme. Kun heitä seurailee vaikuttavat enempi turisteilta.

  22. avatar Harri sanoo:

    15 vuotta sitten suurelle yleisölle tiedottaminen ei vielä ollut poliisin päätehtävä, kuten nykyään vaikuttaa olevan.

    Suuressa joukossa on erilaisia ihmisiä, ei sitä voi tietää viranomaiset tai kukaan muukaan, ketä tarvisi pelätä. Jos noin suuria määriä vaeltaa maailmasta toiseen, on siinä riskinsä ja ne on vaan hyväksyttävä.
    Maailman muuttumista ei voi estää aidoilla.
    Innokkuus siirtyä alueelta toiselle voidaan estää vain tekemällä eri alueista siellä oleville houkuttelevampia sinne jäämisen kannalta.

  23. avatar Kansan ääni sanoo:

    ”Maailman muuttumista ei voi estää aidoilla”. Maailaman muuttumsita ei voi estää varmaankaan aidoilla, mutta holtittomalla maahanmuuttopolitiikalla, jossa nykytilanteessakin Suomen rajojen sisällä on tuhansia ihmisiä, josta viranomaisilla ei ole mitään tietoa, otetaan valtava riski yhä uusille iskuille.

  24. avatar Harri sanoo:

    Niin…holtittomuus on kai suhteellista sekin.
    Ehkä Euroopan mittakaavassa olisi mahdollista eriyttää Eurooppa muusta maailmasta aitaamalla maanosa karsinaksi. Se kestäisi aikansa, sitten raja olisi hiukan kuin Meksikon ja Yhdysvaltain vastaava. Vuotaa kuin seula.
    Kyse on kai siitä, mistä halutaan maksaa. Rajojen sulkemisesta, vai niiden auki pitämisestä, joka tarkoittaa lisääntyvää maahanmuuttoa tiettyine riskeineen.
    Jos pelkkä Suomi yrittää sulkupolitiikkaa, se on Venäjän armoilla. Raja on pitkä ja kaikkien ei tarvitse tulla Nuijamaan kautta, mikäli Venäjä alkaa antaa kulkijoille vapauksia.
    Suomen virkamieskunta on auttamatta liian pieni totaalisulkuun.
    Sen määrän lisäämisestä on kustannuksia, mutta kuka on tarpeeksi viisas sanomaan, olisiko hintansa väärti?
    Kaikkia ihmisiähän eii voida laittaa rajalle seisomaan passissa, kun yhteskunnan pitäis jollain lailla pyöriäkin.

  25. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Rajavalvonta on ratkaisu, ja on aina ollut, jos halutaan säilyttää järjestys. Rajavalvonta pitää, jos halutaan, siitä on riittävästi näyttöjä. Jokaisella kansalla on oma alueensa hoidettavanaan. Meillä Suomi. Muilla jokin muu, jos haluaa aluettaan hoitaa. Maailmalla on esimerkkejä kuinka massojen muutto voi viedä alkuperäiset kansat marginaaliin. Meillä lappalaiset. Historiahan ei opeta mitään. Siitä pitää itse oppia.

  26. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Niin ne tuhannet vaille turvapaikkaa jääneet. Osa on häipynyt hiljalleen ulkomaille. Osasta pitävät omat huolen. Olen kuullut kahdelta henkilöltä, että heidän taloyhtiöön on ensin muuttanut äiti ja lapsi, hetkenpäästä on samanuskoisia alkanut liikkumaan rappukäytävissä yötä myöten. Järjestöjä ja yksityishenkilöitä, jotka näitä ”paperittomia” piilotteleevat pidän rikollisina, mukaanlukien kirkon. Pidän Suomen siinä mielessä oikeusvaltiona, että kun kaikki valitustiet on käytetty on saatu lopullinen päätös, jota tulee noudattaa. Jos henkilö on valituksessaan ilmoittanut tulleensa kristinuskoon suhtaudun niihin äkkikääntymisiin hyvin skeptisesti.

    • avatar Harri sanoo:

      Niinhän se on, että lakia pitäisi noudattaa. Kuka heitä saattaa ja siirtää? Ei ole käännyttäjiä riittävästi, toivon mukaan viime aikojen tapahtumista viisaat poliitikkomme kokevat jotain heräämisiä, epäilen.

      Eero Heikkisen kommentti jätti vähän kylmäksi. Rajavalvonta on ratkaisu..no palataan siihen USA:n ja Meksikon rajaan. En usko, että USA ei halua pitää rajaa kiinni. Silti se ei pidä.
      Kansojen alueista taas, Afrikassa on ennusteiden mukaan vuonna 2100 yli 4 miljardia ihmistä. Nyt koko maapallolla lienee 6-7 miljardia. Aika massiivinen määrä tuo Afrikan lukema. Siellä on paljon ihmisiä tulevaisuudessa, jotka eivät välttämättä halua huolehtia ns omasta alueestaan, vaan katsovat alueen paljon laajemmaksi, kuin me täällä Pohjolassa.
      Euroopan ja Suomen väkiluku laskee samanaikaisesti ihan siitä syystä, että hyvinvointiyhteiskunnissa ei ole tarvetta tehdä vauvoja samaan tahtiin..pitää huolehtia ulkonäöstä, ns elämänlaadusta, omaisuudesta..tämä aiheuttaa epäsuhdan väestöissä ja varmaan kaukana tulevaisuudessa onkin aika, että maapallon väestörakenne muuttuu. Köyhien maiden väestö lisääntyy, halusimme tai emme ja se aiheuttaa muuttopainetta samanaikaisen elinolojen huononemisen kanssa. Vaikka me kaikki olisimme rajoilla, voi olla, että raja ei silti pidä. Hyvä olis, jos pitäis.
      Saamelaisia ei ole koskaan kovin paljon ollut ja he ovat onneksi vielä säilyneet omilla alueillaan elinvoimaisina. Pohjois-Amerikan intiaaneille ei käynyt yhtä hyvin.
      Isoja asioitahan nämä on, ei ne näillä palstoilla jorisemalla siitä kummene.

  27. avatar Tapsa sanoo:

    harrin mukaan mitään ei voida tehdä. Maailma muuttuu ja rajoja ei voida valvoa. Aika yksioikoinen käsitys sinänsä. Onko maailma muuttunut tosiaan niin paljon että maailmassa ei voida rajoja enää valvoa. No asia ei tietenkään ole näin, vaan kyse on kansallisvaltioiden tahtotilasta. Euroopan unioni on todella ongelmallinen yhteisö tässäkin suhteessa, koska se on pyrkinyt avaamaan rajoja elinkeinoelämän vaatimuksesta siksi että halpatyövoimaa voitaisiin käyttää yhä kiihtyvään tahtiin. Rajat voitaisiin milloin tahansa laittaa kiinni, jos niin haluttaisiin, mutta niinhän ei haluta, koska näistä maahanmuuttajista saadaan halpaa työvoimaa niin Suomeen, kuin moneen muuhunkin Euroopan maahan. Tässä piilee myöskin suvaitsevaisuuden voimakkain motiivi. Muutama ruumis ei tässä juurikaan paina.

  28. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Minua ihmetyttää nuo puheet halvasta työvoimasta. Työvoima on halpaa vain pimeillä markkinoilla, jotka nekin on Suomessa jonkinlaiset. Jos maahanmuuttaja haluaa jonkinlaisen ammatin laillisilla markkinoilla Hänellä tulee olla hyvä kielitaito (puhe ja ymmärrys), Hänen tulee tuntea työlainsäädäntö ym ym. Siivoustyötä pidetään alempiarvoisena ammattina. Käytössä siivoojilla on erilaisia aineita, joiden käyttötarkoitus ja annostelu tulee tuntea. Pitserioita joka kylässä alkaa olla riittävästi. Kuulin juuri, että laittomasta maassaoleskelusta saa sakon, aiotaan korottaa jopa 6kk vankeutta. Mitä vankeus maksaa, sillä voidaan lennättää vaikka yksityiskoneella lähtömaahan. Sipiläkin heräsi, turvapaikkaa tulisi tarjota sitä todella tarvitseville ja niitähän sei saapuneissa paljoa ole.

    • avatar Harri sanoo:

      Mitään ja mitään? Aika vähän loppupeleissä.
      En oikein usko, että kukaan haluaa miljoonia ihmisiä halpatyövoimaksi.
      Meistä kukaan ei ole näkemässä tilannetta sadan vuoden päästä, mutta ei Suomi ole silloin enää tällainen, veikkaan.
      Tietenkin voidaan pallotella silläkin ajatuksella, onko länsimailla edes erityistä oikeutta näihin alueisiinsa vain siksi, että ne joku on joskus omakseen valloittanut. Vai onko maapallomme yhteinen? Mutta se menee jos liian laajaksi aiheeksi tänne.

  29. avatar Eero Heikkinen sanoo:

    Lähes jokaisella kansalla on oma luonteensa. Näiden luonteiden ja tapojen yhteensovittaminen ei yleensä onnistu ja jälki on sen mukaista.

    Rajavalvonta yhdessä muun lainsäädännön kanssa kyllä tepsii. Rajaa pitemmälle ei pääse vapaasti liikkumaan. Tieto siitä kyllä kantautuu kauaskin ja omat olosuhteet kussakin maassa alkavat näyttää muuttoa suunnitelevista huomattavasti paremmille.

    Kylmyys on suhteellinen käsite. Se voi olla realiteettiä. Ja jopa muuttoa suunnittelevalle eduksi, kun elämää katsoo pitemällä aikavälillä.

  30. avatar Harri sanoo:

    Rajat toimivat normaaliolosuhteissa hyvin, meillä on osaava rajavartiolaitos, poliisi ja armeijasta tulee tukea.
    Pähkäilyni on yhden lajin kaaosteoria. Eli mihin rahkeemme oikeasti riittävät, jos pako paremmille maille Afrikan ja lopulta myös Aasian suunnalta todella alkaa.
    Nykyinen tilannehan on vasta alkua.
    Tulipahan tuumailtua.

  31. avatar Kansan ääni sanoo:

    Tämän päiväisen alanurkan kirjoittajan teksti on melkoisen kylmää kyytiä. Laura Myllykoski sanoo ettei pelkää terrorismia Suomessa, vaan terroritekoihin reagoivia kantasuomalaisia. Näihin tekoihin ei saisi siis reagoida millään tavalla, eikä ainakaan pelätä. Pääsyylliset ovatkin hänen mukaansa terrorismiin reagoivia kansalaisia. En hyväksy minkäänlaista vihan lietsontaa, mutta vähintäänkin yhtä pelottavaa on näiden ylisuvaitsevaisten reagointi asiaan. Ääripäissä ovatkin nämä ylisuvaitsevaiset ja toisaalta vihaa lietsovat maahan muuton täysikieltoa ajavat. Kumpikaan leiri ei asenteillaan ole viemässä asioita ainakaan parempaan suuntaan. Onneksi valtaosa väestöstä suhtautuu maahan muuttoon kuitenkin varmasti terveen tolkullisesti. Sotaa pakenevia tulee auttaa, mutta Suomalaisen sosiaaliturvan perässä rantautuvia ei ole järkevää tänne ottaa.

    • avatar Lauri Kivimäki sanoo:

      Olen sanonut, että HÄSA.n alanurkkakirjoituset saa useinkin jättää omaan arvoonsa, ne on yhden henkilön yhdenlaisia näkemyksiä. Minulla on suhteeellisen neutraali suhtautuminen näihin maahanmuuttajiin. Olen ollut muutaman kanssa tekemisissä, jotka ovat tulleet tänne jo aikaisemmin 10-20 vuotta sitten. Heitä ei voi edes verrata tähän viimevuonna tulleeseen porukkaan, jotainhan kertoo, että nämä marokkolaiset olivat olleet jo Saksassa, sieltä olisi tullut luultavasti pikapalautus. Ilmeisesti varsin suurella joukolla oli tiedossa, että Suomen viranomaiset olivat täysin varustautumattomia suureen tulijarynnäkköön.

  32. avatar Tapsa sanoo:

    Myllykosken alanurkka oli monella tapaa ala-arvoinen. Kirjoittajan mukaan mikään ei ole muuttunut ? Eikö todellakaan mikään ole muuttunut, kun Suomessa on tehty ensimmäinen terrori-isku ? Toisekseen suurin ongelma tässä nyt oli toimittajan mukaan se, että miten kanta-väestö suhtautuu jatkossa maahanmuuttajiin. Kahden ihmisen kuolema ja kahdeksan haavoittuminen oli tässä ikäänkuin sivuroolissa Myllykosken mukaan.

    • avatar Harri sanoo:

      No aika pelottavahan se kirjoitus oli sinisilmäisyydessään, mutta kaikilla on mielipideoikeus. Toimittajan tehtävä on kirjoittaa, ja hän kirjoitti. Ainakin tuli huomatuksi.

      • Toimittajalla pitäisi olla ammatillinen vastuu kirjoituksistaan, ei voi verrata tavalliseen mielipidekirjoittelijaan…

        • avatar Harri sanoo:

          Tuo on kyllä totta. Ei kai se kuitenkaan poista sananvapautta edes toimittajalta.
          Antaa lehden linjasta toki tietyn kuvan, en usko, että joku vastakkaisen näkökannan omaava henkilö koskaan pääsee kirjoittamaan Hämeen sanomien alanurkkaa.
          On hienoa, että on ihmisiä, jotka uskovat kaikesta ja kaikista (paitsi nyt ehkä suomalaisista) hyvää.

          Maailma olisi loistopaikka, jos ei olisi aatteita, jotka pitävät itseään korkea-arvoisempina, kuin toiset vastaavat aatteet. Näillä on muitakin nimiä, mutta kirjoitan nyt vain aatteista. Olisi olemassa vain satunnaisia sekoilijoita.
          Ihmiskunnalla on vaan kummallinen tapa klaaniutua ja alkaa luulemaan omaa klaaniaan paremmaksi, kuin muiden klaanit ja alkaa ottaa muilta henkeä pois.
          Toki tämä on ollut jo silloin, kun tehtiin isoihin kiviin koteja ja sytyteltiin nuoioita luomumenetelmällä..muutaman hengen ryhmissä nuijittiin reviirejä oikean mallisiksi..
          Loppujen lopuksi kai vaan mittakaava on valtavasti kasvanut. ja kasvaa yhä.

          Kyllähän länsimainen elämäntapa kaikkine heikkouksineen on hyvä ja puolustamisen arvoinen. Täällä yritetään pitää toisesta huolta, vaikka tietty ahneus vallitsee näissä yhteiskunnissa aika voimakkaana. Tietty turva kuitenkin on ja paljon hyväntahtoisia, pyyteettömiä ihmisiä.
          Se, että tämä hyvä tahto saataisiin maailmanlaajuiseksi, ulottumaan myös sinne, missä joka päivä pelätään lasten kuolevan nälkään ja elinolojen kohentaminen ongelma-alueilla on se iso juttu.
          Vihan vähentyessä tämä tilanne voisi korjaantua, ei niinkään taistelemalla. Sitä sotaa Euroopan on vaikea voittaa.

  33. avatar Walkman sanoo:

    Maailman todellisuus on paljon brutaalimpi kuin nuoruuden idealismi.

    • avatar Harri sanoo:

      Tämä tanskalaisen neron aikaansaannos on siitä myös hyvä esimerkki. Aina ei tarvita valtavaa vihaa kansojen välillä.

Jätä kommentti

css.php